Maalipallotarinastamme esittelyssä Aisti Sport
Aisti Sportin seuratarinaan kuuluu tällä hetkellä jo neljä maalipallon sarjajoukkuetta. Olemme esitelleet jokaisen, ja nyt viimeisenä vuoron saa seuran nimeä kantava alkuperäinen edustusjoukkue Aisti Sport, olkaa hyvät.
Aistin maalipallotarina alkaa…
Aisti Sport ry perustettiin kesän 2017 aikana, ja tuolloin vahva tahtotila kehittää suomalaista maalipallotoimintaa ja harrastusmahdollisuuksia pääkaupunkiseudulla oli yksi suurimmista syistä oman ja uudenlaisen urheiluseuran perustamiselle. Vantaa-espoolaispelaajat Aleksi Aittola, Markus Tihumäki, Miika Honkanen ja Ville Montonen olivat edustaneet maalipallosarjassa lahtelaista Näpäjä ry:tä. Nyt oli aika luoda uutta omalle kotiseudulle. Visuaalisen pohjan Aisti Sport ry:lle luonut Jani Tuuri hyppäsi valmennusrooliin ja näin oli syntynyt myös ensimmäinen seuran edustusjoukkue Suomen korkeimmalle sarjatasolle SM-sarjaan. Sen muodostivat edellä mainitut viisi seuran perustajajäsentä.
Aisti Sport on edustusjoukkue kansainvälisissä peleissä
Aisti Sport -nimeä kantava joukkue on toiminut kaikki vuodet seuran edustusjoukkueena myös kansainvälisissä peleissä maalipallon Mestareiden Liiga SEGL:ssa. Kun nykyään seuran alla edustaa kaksi miesten SM-sarjan ja kaksi avoimen SM-sarjan joukkuetta, kootaan paras kokoonpano kulloinkin edustamaan kansainvälisiin turnauksiin kutsumalla kaikki kilpailukykyisimmät pelaajat joukkueeseen.
Kehittymisen ja kasvun polulla
Aisti Sportia kaudella 2021-2022 miesten SM-sarjassa edustavat alkuperäisistä pelaajista edelleen Honkanen ja Tihumäki, mutta kokoonpanoon on noussut myös seuran omia kasvatteja. Samuli Harjunen aloitti maalipallon kaudella 2017-2018 harjoituksista nousten ensin 1. divisioonassa edustaneen Aisti Openin kokoonpanoon ja siirtyen lopulta vuoden 2019 divarimestaruuden jälkeen Sportin edustukseen. Seemi Hintsanen puolestaan aloitti maalipallon harrastamisen samaan tyyliin vuonna 2019 siirtyen Aisti Openista täksi kaudeksi Sportin kokoonpanoon. Joukkueen viides pelaaja Tomi Vesalainen puolestaan on jo lajin pitkäaikaisia pelaajia ja sopii joukkueeseen erinomaisesti. Joukkueen täydentää aktiivisesti ja monipuolisesti seurassa eri alueilla toimiva Petrus Vilhunen, joka on löytänyt paikkansa Aisti Sportin maalipallojoukkueen huolto- ja valmennustehtävissä.
Aisti Sportissa, kuten muissakin Aistin joukkueissa paistaa seuran periaatteiden mukainen hyvähenkisyys, positiivisuus ja kannustaminen. Polku vie tarinan mukaisesti eteenpäin ja kokoajan luodaan uutta kehittäen vanhaa.

Joukkueen jäsenet vasemmalta oikealle: huoltajavalmentaja Petrus Vilhunen, #8 Miika Honkanen, #7 Seemi Hintsanen, #2 Tomi Vesalainen, #6 Markus Tihumäki sekä #3 Samuli Harjunen.
Tutustu joukkueeseen
Pääset lukemaan vuosittaiset kokoonpanomme joukkueet-sivultamme.
Tilastoja kuluvasta sarjakaudesta löydät puolestaan goalball.fi -sivustolta.
Lue kaikki maalipallotarinamme…
Olemme julkaisseet jokaisesta sarjajoukkueestamme esittelytarinat kuluvan kauden aikana. Tutustuhan myös niihin: