Suomalaiset näkövammaiskiekkoilijat ensimmäistä kertaa isolukuisena kansainvälisessä jääkiekkoturnauksessa Kanadan Torontossa 24.-26.3.2023

Suomesta lähtee ensimmäistä kertaa isompi ryhmä näkövammaisia jääkiekkoilijoita viralliseen näkövammaiskiekkoturnaukseen, kun 8 pelaajaa, 1 valmentaja ja 1 avustaja matkustavat Kanadan Torontossa 24.-26.3. pelattavaan Canadian National Blind Hockey Tournament -turnaukseen. Vuosi sitten samaisessa turnauksessa debytoivat suomalaisista Joni Kokko ja Jukka Pulkkinen. Tänä keväänä kansainvälinen näkövammaiskiekkoyhteisö on innostunut suomalaisten isolukuisesta ilmoittautumisesta lajissa, jota halutaan kasvattaa kansainvälisesti tavoitellessa arvokisoja. Toistaiseksi näkövammaiskiekko on iso laji Pohjois-Amerikassa, ja sen harrastaminen ja kehitys on aloitettu Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa sekä Venäjällä. Ruotsissa on järjestetty kokeilumuotoisia tapahtumia.

Koko turnaus on seurattavissa suorana Canadian Blind Hockey -YouTube-kanavalla. Päiväsaikaan pelattavat ottelut pelataan Suomen ajassa parhaaseen katseluaikaan 6 tunnin aikaeron ansiosta.

Turnauksessa 165 pelaajaa Kanadasta, Yhdysvalloista, Suomesta ja Englannista

Kanadan kansallinen näkövammaiskiekkoturnaus (Canadian National Blind Hockey Tournament) on vuosittainen perinne. Turnaukseen voi ilmoittautua kuka tahansa jääkiekkoa pelaava näkövammainen. Järjestäjä noudattaa kuitenkin virallista paraurheilussa käytettyä näkövammaisluokittelua hyväksyessä pelaajia turnaukseen. Yleisesti puhutaan alle 0,3 visusarvoista tai 10% näkökyvystä.

Tänä vuonna turnaus toteutuu isompana kuin mikään näkövammaiskiekkoturnaus koskaan aiemmin. Turnaukseen osallistuu noin 165 pelaajaa neljästä eri maasta. Pelaajat jakautuvat kuuteen eri divisioonaan: lapset, nuoret, huonommin näkevät sekä kehittyvät pelaajat, avoin sarja, Kanadan ja USA:n maaottelut sekä ensimmäistä kertaa järjestettävä naisten oma näytösottelu. Suomalaisia tullaan näkemään niin huonommin näkevien ja kehittyvien sarjassa, avoimessa sarjassa kuin myös naisten ottelussa. Turnauksen yksi periaatteista on lajin kasvattaminen niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Turnauksen perinteisiin kuuluu, että pelaajat jaetaan eri joukkueisiin ilmoittautumissaan divisioonissa. Turnausjärjestäjän Kanadan näkövammaiskiekkoliiton tämänvuotisessa turnauksessa joukkueet on nimettyalkuperäisten NHL-seurojen mukaan, jotka ovat toimineet kumppanina näkövammaisten nuorten ohjelmassa. Joukkueet avoimessa sarjassa ovat Bruins, Hawks, Rangers ja Wings. Huonommin näkevien ja kehittyvien divisioonassa joukkueet ovat Leafs ja Habs.

Lue lisää turnauksesta Kanadan näkövammaiskiekkoliiton verkkosivuartikkelista ”2023 Canadian National Blind Hockey Tournament returns to Toronto”.

Mihin joukkueisiin aistilaiset on jaettu? Meidän edustamat joukkueet löydät alempaa tässä artikkelissa.

Suomesta matkaan lähdetään varainhankinnan tukemana

Näkövammaiskiekkoyhteisömme järjesti loppuvuoden 2022 aikana varainhankinnan, jossa myytiin niin wc- ja talouspaperia kuin karkki- ja keksirasioita. Jokaisen tuotteita ostaneen ansiosta matkan kuluja on pienellä myyntityöllä onnistuttu laskemaan tuntuvasti. Iso kiitos kuuluu jokaiselle tuotteita ostaneelle; olette mahdollistamassa ensikertaista ja historiallista turnausmatkaa. Kiitos!

Pelaajat kokoontuneet maalin edustalle, jossa maalivahti ja pari pelaajaa. Valmentaja ohjeistaa jotakin kiekko lavassaan. Muita pelaajia ympärillä puolikaaren muodossa. Pelaajilla yllään mustia ja keltaisia Aisti Sportin pelipaitoja.

Suomessa näkövammaiskiekkotoiminta aloitettiin alkuvuodesta 2020. Historiallinen kilpailumatka nähdään nyt 3 vuotta myöhemmin. Viimekeväinen Jonin ja Jukan turnausosallistuminen oli ensiaskel matkalla kohti kansainvälisempää lajia. Katso video viime keväältä alempaa tässä artikkelissa.

Aistin matkakokoonpano

8 pelaajaa, 1 valmentaja ja 1 henkilökohtainen avustaja; siinä on suomalaisjoukko, joka edustaa suomalaista näkövammaiskiekkokulttuuria kuluvalla viikolla kansainvälisillä kentillä. Kilpailun ja edustamisen lisäksi matka toimii erinomaisena oppi- ja koulutusmatkana niin pelaajille itselleen kuin valmennukselle kehittäessä suomalaista näkövammaisten jääkiekkotoimintaa jatkossa. Matkalle on saatu myös Suomen Punaisen Ristin Ahos-säätiön ja Suomen Paralympiakomitean myöntämä Ahos-apuraha, jolla tuetaan valmentajan matkaa koulutustarkoituksessa. Matkan valmennuksellinen tarkoitus on tuoda oppia ja tietotaitoa Suomeen ja Aisti Sportin näkövammaiskiekkovalmennukseen.

Matkalla mukana…

Pelaajat

Pelaajan nimen perästä näet hänen turnauksessa edustaman joukkueen.

Antti Latikka WINGS

Heikki Ketola LEAFS

Iiris Aittola LEAFS

Jari Gusev BRUINS

Joni Kokko BRUINS

Jukka Pulkkinen WINGS

Kais Kiiski HAWKS

Markus Tihumäki BRUINS

Staff

Valmentaja Carmen Pekkarinen LEAFS (Head coach)

Avustaja Kari Ontero

Seuraa turnausta ja matkaa kokonaisuudessaan Aisti Sportin somekanavissa ja turnausjärjestäjän tapahtumakanavilla

Kokoonpanomme lentää Torontoon tiistai-illaksi 21. maaliskuuta ja palaa Suomeen viikon kuluttua tiistaipäivänä 28. maaliskuuta. Sometilimme @aistisport Instagramissa ja Facebookissa seuraavat matkaa, joten otahan meidät seurantaan. Ota seurantaan myös Näkövammaiskiekko Suomi – Blind Hockey Finland Facebookissa ja @nvkiekkosuomi Twitterissä.

Jokainen ottelu on nähtävissä suorana Canadian Blind Hockey -YouTube-kanavalla. Lisäksi Canadian Blind Hockey tuottaa tapahtumasta säännöllisesti materiaalia kanaviinsa Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä.

Turnauksen otteluohjelma (muunnettu Suomen aikaan)

Perjantai 24.3.

15:30 – 17:00 Nuoret: OTTERS (musta) vs 67’S (keltainen)

17:00 – 19:30 CANADA vs USA

19:30 – 20:30 WOMEN’S BLIND HOCKEY SHOWCASE GAME

20:30 – 21:30 Lapset: OTTERS (musta) vs 67’S (keltainen)

21:30 – 23:00 Huonommin näkevät ja kehittyvät: LEAFS (musta) vs HABS (keltainen)

23:00 – 00:30 Avoin: BRUINS (musta) vs HAWKS (keltainen)

00:30 – 2:00 Avoin: RANGERS (keltainen) vs WINGS (punainen)

Lauantai 25.3.

14:00 – 15:00 Lapset: OTTERS (musta) vs 67’S (keltainen)

15:00 – 16:30 Avoin: BRUINS (musta) vs RANGERS (keltainen)

16:30 – 18:00 Avoin: HAWKS (keltainen) vs WINGS (punainen)

18:00 – 19:30 Huonommin näkevät ja kehittyvät: LEAFS (musta) vs HABS (keltainen)

19:30 – 21:00 Nuoret: OTTERS (musta) vs 67’S (keltainen)

21:00 – 23:00 Canada vs USA

23:00 – 00:30 Avoin: BRUINS (musta) vs WINGS (keltainen)

00:30 – 2:00 Avoin: HAWKS (keltainen) vs RANGERS (musta)

2:00 – 4:30 (kesäaikasiirtymä) WOMEN’S BLIND HOCKEY SKILLS DEVELOPMENT SESSION

Sunnuntai 26.3. (Huom. Kesäaikasiirtymä huomioitu, aikaero 7h)

15:00 – 16:00 Lapset: OTTERS (musta) vs 67’S (keltainen)

16:00 – 18:00 Canada vs USA

18:00 – 19:00 Nuoret: OTTERS (musta) vs 67’S (keltainen)

19:00 – 20:00 Huonommin näkevät ja kehittyvät: LEAFS (musta) vs HABS (keltainen)

20:00 – 21:30 Avoin: Pronssiottelu

21:30 – 23:00Avoin: Loppuottelu

Joni Kokko ja Jukka Pulkkinen tekivät suomalaista historiaa keväällä 2022

Tutustu lajiin, toimintaamme ja tervetuloa harjoituksiin!

Tutustu lisää lajin sääntöihin ja tarjoamaamme toimintaan näkövammaiskiekkosivullamme.

Teksti: Markus Tihumäki, seuran tiedotus ja markkinointi

Kuva: Henriikka Toivola