Purjehdustapahtumia näkövammaisille – ilmoittaudu nyt!
Suomen Purjehdus ja Veneilyn vammaispurjehdusjaos, Suomen Purjelaivasäätiö ja näkövammaispurjehtijat järjestävät yhteistyössä Aisti Sportin markkinoinnin kanssa läjän upeita muutaman päivän mittaisia purjelaivaretkiä. Ilmoittaudu nopeasti mukaan kiinnostuessasi merituulista ja ainutlaatuisista kokemuksista! Retkille otetaan mukaan vain rajattu määrä osallistujia. Kolmesta tapahtumasta yksi on suunnattu puhtaasti nuorille.
Sail Training seikkailupurjehdus nuorille 4.-7.7.2022
Alus Suomen Purjelaivasäätiön s/y Vahinella
Kuusi (6) alle 16-vuotiasta näkövammaista nuorta on tervetulleita purjehdukselle Turun saaristoon. Purjehduksella on nuorten lisäksi mukana kaksi purjehdustaitoista aikuista vertaisohjaajaa, kaksi purjehdusohjaajaa sekä Vahinen kapteeni ja perämies. Nuorilta ei edellytetä aiempaa purjehduskokemusta.
Mukaan pääset tekemällä hakemuksen, jossa kerrot miksi juuri Sinut tulee valita mukaan tälle purjehdukselle. Myös aiemmin mukana olleet saavat hakea mukaan. Mukaan valitut kutsutaan touko-kesäkuussa tapaamiseen Turussa. Purjehdus alkaa Turun Aurajoesta maanantaina 4.7. klo 12.00. Purjehduksen lisäksi matkalla saunotaan, uidaan ja yövytään saariston satamissa. Lopullinen purjehdusreitti määräytyy myöhemmin. Paluu Turun Aurajokeen torstaina 7.7. viimeistään klo 16.00. Purjehduksen omavastuuhinta on 120 €/nuori. Hinta sisältää täyden ylläpidon. Omaa avustajaa et purjehduksella tarvitse, sillä jokaista nuorta kohden on yksi aikuinen miehistön jäsen. Purjehduksella teemme kaiken yhdessä, opimme purjehtimaan ja laittamaan ruokaa sekä huolehtimaan veneen siisteydestä.
Seikkailuja, onnistumisia ja ystävyyttä!
Uskaltaisiko, voisiko, kannattaisiko? Kysyppä Leolta leoimmonen(at)icloud.com tai Ronjalta ronjahampf(at)icloud.com. He ovat osallistuneet purjehduksille 2019 ja/tai 2021. Purjehduksia on nyt toteutettu vuosina 2018, 2019 ja 2021.
Hakemukset ja tiedustelut 11.4. mennessä Päiville paivi.helminen(at)dnainternet.net. Mielellään voit myös soittaa tai lähettää viestin Päiville 0500534332 ja jutella lisää purjehduksesta. Kerro hakemuksessa nimesi, yhteystietosi ja lyhyt kuvaus, miksi haluat purjehdukselle. Kerro myös oletko aiemmin ollut purjeveneessä tai onko sinulla muuta veneilykokemusta. Tiedot valinnoista ilmoitetaan pian ilmoittautumistakarajan jälkeen sähköpostilla.
S/y Vahinen on tyypiltään Swan 65, noin 20m pitkä kaksi mastoinen valtamerikelpoinen purjevene. Lisätietoja s/y Vahinesta löytyy Suomen Purjelaivasäätiön kotisivuilta.
Purjehdus toteutetaan Sokeain Lasten Tukisäätiön taloudellisella tuella, yhteistyössä Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n vammaispurjehdusjaos ja Suomen Purjelaivasäätiö. Aisti Sport on mukana tapahtuman markkinoinnissa.
Tervetuloa mukaan!
Sail Training elämyspurjehdus Turun saaristossa 8.7.-10.7.2022
Alus Suomen Purjelaivasäätiön S/Y Vahinella
Aluksella sinua vastassa on vapaaehtoisvoimin toimiva runkomiehistö, johon kuuluu kapteeni ja perämies ja heidän lisäkseen retkeen osallistuu 3 yleisavustajaa.
Retken aikana opetellaan yhdessä purjehduksen ja merenkulun perusteita. Pääpaino toiminnassa on tekemällä oppimisessa ja uusien kokemusten saamisessa.
Retki kustantaa 250 €. Hinta sisältää täyden ylläpidon, mutta edellyttää kaikilta mukana olijoilta osallistumista purjehduksen lisäksi yhteisiin toimiin kuten ruuan laittoon ja siivoukseen.
Jos kiinnostuit, lisätietoja saat Päiviltä alla olevin tiedoin.
Ilmoittautumiset Päiville 30.4.2022 mennessä: paivi.helminen(at)dnainternet.net ja 0500534332.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa nimi, yhteystiedot ja lyhyt kuvaus vammasta.
Purjehduksen järjestää Suomen Purjehdus ja Veneilyn vammaispurjehdusjaos yhteistyössä Suomen Purjelaivasäätiön kanssa ja toteuttajina ryhmä näkövammaispurjehtijoita. Markkinointiyhteistyössä Aisti Sport.
Sail Training elämyspurjehdus Kuunari Helenalla 9.9-11.9.2022
Kaikille purjehduksesta kiinnostuneille on suunnitteilla Sail Training elämyspurjehdus Kuunari Helenalla 9.9-11.9.2022. Helsinki-Helsinki. Aiempi purjehduskokemus ei ole tarpeen, ensikertalaiset etusijalla. Purjehduksella on käytössä yleisavustajia. Purjelaiva ei kuitenkaan ole esteetön pyörätuolin käyttäjille, eikä opaskoiraa voi ottaa mukaan purjehdukselle. Aluksella on sinua vastassa vapaaehtoisvoimin toimiva runkomiehistö, johon kuuluu kapteeni ja perämies ja kaksi kansimiestä. Lisätietoa Kuunari Helenasta.
Retken aikana opetellaan yhdessä purjehduksen ja merenkulun perusteita. Pääpaino toiminnassa on tekemällä oppimisessa ja uusien kokemusten saamisessa.

Kuunari Helena Nauvon satamassa.
Retki kustantaa 250 €.Hinta sisältää täyden ylläpidon, mutta edellyttää kaikilta mukana olijoilta osallistumista purjehduksen lisäksi yhteisiin toimiin kuten ruuan laittoon ja siivoukseen. Tule mukaan ja opi purjehtimaan erilaisessa purjehduskoulussa. Et tarvitse kalliita purjehdusvarusteita, pelkkä iloinen ja reipas mieli riittävät.
Jos kiinnostuit, lisätietoja saat Päiviltä, paivi.helminen(at)dnainternet.net ja 0500534332.
Ennakkoilmoittautumiset Päiville. Syksyn purjehduksen aikatauluihin saatetaan tehdä muutoksia osallistujien kiinnostuksen ja määrän tarkentuessa. Ota siis yhteyttä ja kerro kiinnostuksesi ja toiveesi.
Kuvat: Rilla Aura-Korpi