Syyskauden treenit käyntiin 12. elokuuta!
Teksti: Aisti Sport ry / Markus Tihumäki
Syksyllä harjoitellaan kahdesti viikossa. Harjoitukset alkavat jo maanantaina 12.8. ja jatkuvat aina
joulutaukoon asti. Viimeisen kerran syyskaudella harjoitellaan 16. joulukuuta. Huomaa, että maanantain ja
keskiviikon harjoitukset ovat eri paikoissa! Syysloma-aikaan pidämme kahden viikon tauon 7.-18. lokakuuta.
Vantaalla harjoitellaan maanantaisin Hiekkaharjun koululla osoitteessa Talkootie 37 ja keskiviikkoisin
Hämeenkylän koululla osoitteessa Sanomatie 1. Molempien päivien harjoitukset käydään ilta-aikaan klo
20-22 ja ne sisältävät alkulämmittelyn, tekniikkaosuuden, pidemmän peliosuuden ja loppujäähdyttelyn.
Harjoituksissa on ammattiohjaus.
Oletko haaveillut maalipallon pelaamisesta? Tule rohkeasti mukaan iloisen ilmapiirin harjoituksiimme.
Meiltä löytyy pelivarusteita kokeilua varten. Ensimmäistä kertaa seuran harjoituksissa kokeilevalle kaksi
ensimmäistä kertaa ovat ilmaisia. Muuten täysi syyskausi veloittaa 140 euroa Aisti Sport ry:n jäseniltä ja
muilta 154 euroa. Jos osallistut vain yhteen harjoitukseen viikossa puolikas harjoituskausihinta on 80 euroa
jäseniltä ja 88 euroa muilta. Yksittäisissä harjoituksissa kävijälle harjoituksen kappalehinta on 10 euroa.
Ilmoittaudu mukaan ottamalla yhteyttä hallituksen jäseniimme tai puheenjohtaja Miika Honkaseen (puh.
050 581 5389). Sähköpostilla tavoitat osoitteesta aistisport@gmail.com.
Jätä kommentti