Viestintätoimisto Aivela tukee Aisti Sportin toimintaa jo neljättä vuotta
Aisti Sport ry:n pitkälti vapaaehtoisvoimin pyörivän seuratyön ja sen kehittymisen taustalla on useita yhteistyökumppaneita, jotka omalla tuellaan mahdollistavat toiminnan jatkuvan kehittämisen. Yksi pitkäaikaisimmista tukijoista on viestintätoimisto Aivela, joka on tukenut Aisti Sportin toimintaa toimitusjohtajansa, yrittäjä Aino Pajukankaan johdolla vuodesta 2020 lähtien.
Aivela tuo näkyvyyttä
Aivelan suurin anti vuosittaisen taloudellisen lahjoituksen ohella on viestinnällinen yhteistyö. Yritys tekee asiakkaansa tunnetuksi kehittäen tunnettuutta eri medioiden, esimerkiksi sosiaalisen median ja valtakunnallisen uutisoinnin kautta. Aisti Sportin kanssa Aivela on mahdollistanut säännöllisiä valtakunnallisia mediatiedotteita, jotka ovat omalta osaltaan olleet levittämässä tietoisuutta seurasta ja sen toiminnasta.
”Aivela on hyvin ihmisläheisin arvoin johdettu viestinnän asiantuntijayritys. Aivelan kanssa on alusta alkaen ollut helppoa tehdä yhteistyötä ja tehokasta jakaa tiedotteita medioille saaden näkyvyyttä enemmän myös valtakunnallisesti. Seuran kasvattamiseksi ja yhä kehittyvien kumppanuuksien ja toisaalta harrastajienkin löytämiseksi tunnettuudella on tärkeä rooli”, kertoo yhteistyösuhteesta Aivelan kanssa vastaava Markus Tihumäki Aisti Sportista.
Aivelan toimitusjohtaja Aino Pajukangas kokee Aisti Sportin toiminnan henkilökohtaisesti arvokkaana
Tämän kappaleen teksti on suora lainaus Aino Pajukankaan somepostauksesta.
Pienenä minua nimiteltiin rillihirviöksi. Tiedän, miltä tuntuu, kun ei pysty näkemään puolta metriä kauemmas. Minulle kehittyi lapsuudessa poikkeuksellisen voimakas likinäkö: rilleissäni oli –12,7 diopteria. Ilman silmälaseja olin siis ihan avuton: aamulla herätessä piti ensimmäiseksi hapuilla laseja, uimahallissa oli syytä kulkea kaverin kanssa, jotta en olisi vieraassa paikassa törmäillyt esineisiin ja muihin uimareihin. Nuorena sadattelin usein, miksi minulla oli niin surkea tuuri, kun silmäterveyteen liittyvät kortit jaettiin.
Nykyään sen sijaan ymmärrän, että olen onnekas. Minun ongelmani oli mahdollista korjata, ensin silmälaseilla tai piilolaseilla ja myöhemmin taittovirheleikkauksella. Näkövammainen on henkilö, jonka näkökyky on heikentynyt niin merkittävästi, ettei sitä voi korjata tavallisilla silmälaseilla tai piilolinsseillä. Myös näkövammaisena on onneksi mahdollista elää täyttä elämää – kokea elämyksiä ja harrastaa, esimerkiksi monipuolista liikuntaa. Tiedän tämän, sillä yritykseni Viestintätoimisto Aivela on jo vuosien ajan tukenut Aisti Sport -urheiluseuran toimintaa.
Aisti Sport ry on vantaalainen urheiluseura, jonka periaate on edistää vammaisten ja vammattomien välistä inkluusiota liikunnan keinoin. Aisti Sportissa voi harrastaa esimerkiksi maalipalloa, näkövammaiskiekkoa, näkövammaisjalkapalloa ja sokkopingistä. Seura tekee arvokasta työtä! Suomen Olympiakomitea ja Alko palkitsivat Aisti Sportin vuoden 2021 aikuisten tähtiseurana 118 urheiluseuran joukosta. Aisti Sportille on myös myönnetty Suomen Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen tähtiseura-laatumerkki aikuisten maalipalloon sekä lasten ja nuorten maalipalloon.
Aivela lahjoitti tänäkin vuonna joulumuistamisvarat Aisti Sportin toimintaan.

Lukuvinkki: Suunnannäyttäjät -kirja
Aino Pajukankaan kirjoittama vaikuttava kirja julkaistiin syksyllä 2023. Hän kertoo kirjassaan Suunnannäyttäjät millä tavoin jotkut ihmiset nousevat oman alansa äänitorviksi ja heistä tulee ilmiöitä.
Muun muassa Auri Kananen, Dome Karukoski, Emilia Kujala, Henri Alén, Mikko Hyppönen, Andrei Koivumäki, Karri ”Paleface” Miettinen, Martin Paasi ja Petteri Järvinen kuvailevat kasvuaan alansa suunnannäyttäjiksi. Mitä he ovat oppineet matkan varrella, ja mitä valokeilassa kannattaa ottaa huomioon?
Pikatie tunnetuksi on somen ansiosta avoinna lähes kenelle tahansa. Tie luotetuksi asiantuntijaksi sen sijaan voi olla mutkainen ja pitkä. Teos pohtii, keiden ääntä yhteiskunnassa kuunnellaan ja mistä asiantuntijan uskottavuus rakentuu. Millä tavalla itselleen saa seuraajia ja asialleen kuulijoita? Onko ammattilaisen välttämätöntä kertoa julkisesti myös henkilökohtaisesta elämästään? Teoksessa esitellään myös tuloksia suomalaisten sosiaalisen median käyttöä koskevasta kyselytutkimuksesta.
Kirjan voit ostaa muun muassa Into Kustannuksen verkkokaupasta.
Aisti Sport kiittää
Aisti Sportille yhteistyökumppanit muistuttavat arvostuksellaan toiminnan merkityksestä – tietenkin harrastajien lisäksi. Jokainen yhteistyö ja sponsorisuhde ylläpitää seuran toimintaa ja mahdollistaa seuran toimintaperiaatteiden mukaista kehittymistä. Taloudellinen tuki vaikuttaa suoraan resursseihin sekä mahdollistaa harrastajien kustannusten edullisuuden. Aisti Sport kiittää suuresti arvostaen seuratyötämme jo neljättä vuotta tukevaa viestintätoimisto Aivelaa läheisestä yhteistyöstä. Kiitos!