Ryhmänhallintaopas inklusiiviseen näkövammaisliikuntaan

Opas liikuntakerhon ohjaajille. Oppaan ovat laatineet Titta Kiuru, Mira Räsänen ja Ella Carr opintojaksolla PED0065 Opettaja työnsä tutkijana yhteistyössä Aisti Sport ry:n kanssa (2024).

Aluksi

Tämä opas on suunniteltu yhdessä Aisti Sport ry:n kanssa liikuntakerhon ohjaamiseen. Aisti Sport ry on näkövammaisurheiluseura, jonka tavoitteena on edistää inklusiivista toimintaa vammaisten ja vammattomien ihmisten välillä. Aisti Sportin liikuntatoimintaan osallistumaan ovat siis kaikki tervetulleita. Tämän yhteistyöprojektin tarkoituksena on luoda opas lasten liikuntakerhon ohjaamiseen sekä uusille että vanhoille ohjaajille. Oppaan tarkoituksena on toimia tukena ohjaajien perehdytyksessä ja antaa tietoa muun muassa ryhmänhallinnasta ja eriyttämisestä.

Olemme tavanneet Aisti Sportin yhteyshenkilöiden sekä liikuntakerhon ohjaajien kanssa ja keskustelleet oppaan linjauksista sekä heidän toiveistaan tätä projektia kohtaan. Tiivistettynä projektilta toivottiin täydennystä heidän perehdytyspakettiinsa sekä erityispedagogista osaamista ryhmänhallintaan ja eriyttämiseen. Pidämme tiiviisti yhteyttä yhteistyötahon kanssa, jotta projektista tulee varmasti hyödyllinen Aisti Sportille. Mainittakoon, että yksi meistä tämän projektin laatijoista on myös ollut vetämässä kyseistä liikuntakerhoa, mikä auttaa oppaan kohdentamisessa ja suunnittelussa. Pilotoimme oppaan projektin valmistuttua ja käymme itse paikan päällä seuraamassa liikuntakerhoa sekä keräämässä palautetta. Tämän pohjalta tarvittaessa muokkaamme opasta vielä. Tässä oppaassa keskitymmekin eriyttämiseen lähtökohtaisesti näkövammaisuus edellä, mutta myös muita tuen tarpeita huomioiden. Avaamme, mitä on hyvä ottaa huomioon erilaisia leikkejä eriyttäessä sekä eriytämme muutamia suosittuja leikkejä valmiiksi. Kerromme myös ryhmänhallinnasta sekä ohjeita ohjaajana olemiseen.

Ryhmänhallintaopas

Inkluusio

Inkluusio tarkoittaa käytänteitä ja asenteita, jotka varmistavat kaikkien ihmisten osallistumisen yhteiskunnan toimintaan heidän taustastaan tai ominaisuuksistaan riippumatta. Se pyrkii tukemaan erityisesti niitä ryhmiä, jotka ovat kokeneet syrjintää tai marginalisoitumista, ja keskittyy yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Inkluusio voi vaatia esimerkiksi esteettömyyden parantamista, asenteiden muutosta ja syrjintään vastaavia toimenpiteitä. (Saari, 2011, s. 21.) Puhuminen yhteenkuuluvuudesta ja osallistumisesta edellyttää myös syrjäytymisen, eli ekskluusion huomioimista. Ekskluusio on ulkopuolelle jättämistä, osallistumismahdollisuuksien puutetta tai poissulkemista. Sen vähentäminen tarkoittaa, että löydämme keinoja osallisuuden lisäämiseksi (Saari, 2011, s. 12, 19).

Inkluusion käsite liitetään keskustelussa usein koulun ja lasten kontekstiin, jossa sillä viitataan lapsen oikeuteen opiskella omassa lähikoulussaan ja saada siellä tarvitsemaansa tukea (Takala, 2016, s. 13–17). Kaikkien lasten osallistuminen koulun tai muun yhteisön toimintaan mahdollistuu, jos yhteisön aikuisten lapsituntemus on hyvä ja lasten tarvitsema tuki pystytään tarjoamaan. Keskeistä on, että jokainen lapsi kokee kuuluvuuden tunteen ja on yhteisön tasavertainen jäsen. (Lakkala, Takala & Äikäs, 2020, s. 11.)

Inkluusiota voidaan tarkastella myös liikuntapoliittisesta näkökulmasta. Liikuntapoliittinen inkluusio viittaa toimenpiteisiin ja ohjelmiin, jotka pyrkivät edistämään kaikkien ihmisten, erityisesti vähemmistöryhmien kuten vammaisten henkilöiden, osallistumista liikuntaan ja urheiluun. Inkluusioon tähtäävät liikuntaohjelmat sisältävät toimenpiteitä, jotka tukevat yhteiskuntavastuuta, tasa-arvoa ja syrjinnän vastaisuutta. (Saari, 2011, s. 20–21.) Suomessa toimii monia erilaisia erityisliikunnan palveluita ja ryhmiä lapsille. Erityisryhmien perustamisessa on kuitenkin haasteita, esimerkiksi riippuvuus perheen ja monien muiden toimijoiden, kuten koulun, sosiaali- ja terveystoimen, yhdistysten ja seurojen yhteistyöstä sekä mahdollinen yksilöllisen ohjaamisen tarve. Toisaalta useat lapset liikkuvat mieluummin siellä, missä kaikki muutkin. Inkluusion näkökulmasta sen tulisikin olla juuri niin, että lapsella on vapaus valita itse. (Saari, 2011, s. 23.)

Ryhmänhallinnasta

Ryhmänhallinnalla tarkoitetaan toimintaa, joka luo ja ylläpitää työrauhaa sekä lasten sitoutuneisuutta oppitunnin tai muun järjestetyn toiminnan, kuten tässä tapauksessa ohjatun liikuntatoiminnan, aktiviteettiin (Emmer & Stough, 2001, s. 103–104). Ryhmänhallintaan sisältyy sekä toimia, jotka ehkäisevät häiriöitä tai haasteita ennen niiden syntymistä, että toimia, jotka puuttuvat jo syntyneisiin häiriöihin. Ennaltaehkäiseviin toimiin kuuluu esimerkiksi yhteisistä säännöistä sopiminen ja lasten tuntemuksen syventäminen. Häiriöihin puuttuvia keinoja ovat muun muassa kehotukset työrauhan palauttamiseksi ja mahdolliset seuraamukset. (Korpershoek, Harms, de Boer, van Kuijk & Doolaard, 2016, s. 645–646.) Kun toimitaan lasten kanssa, joilla on erilaisia tuen tarpeita, on keskeistä ottaa se huomioon kaikissa ryhmänhallinnan rakentamiseen ja ylläpitämiseen liittyvissä vaiheissa.

Ohjaaja tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja kasvua parhaiten, kun ohjatun toiminnan suunnitteluun käytetään aikaa, otetaan huomioon riittävä vaihtelu ja monipuoliset sisällöt. Ohjaajan olisi hyvä mahdollisuuksien mukaan vaihdellen sisällyttää liikuntatoimintaan erilaisia motorisia taitoja (tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaidot), ympäristöjä (sisä- ja ulkotilat, erilaiset rakenteet, kuten rappuset ja telineet), materiaaleja ja välineitä (kankaat, pallot, hernepussit, mailat) sekä opetusmenetelmiä ja ryhmittelyjä (organisointitapa, yksilö- ja parit, pienryhmät, koko ryhmä). (Sääkslahti, 2018, s. 101.) Toiminnan suunnitteluun kuluva aika voi vaihdella sen mukaan, kuinka kokenut ohjaaja on ja miten hyvä lapsituntemus hänellä on kyseisessä ryhmässä.

Onnistuneen ryhmänhallinnan edellytys on yhteisöllisyys. Eli edellä mainitut asiat, kuten yhteisistä säännöistä sopiminen, ohjaajan ohjeistuksen kuunteleminen ja noudattaminen sekä ryhmän sisäinen vuorovaikutus, toimivat huomattavasti paremmin, jos ohjaaja onnistuu luomaan ryhmän toimintaan positiivisen ja kannustavan ilmapiirin. Lapsia voi motivoida osallistumaan yhteisiin aktiviteetteihin käyttämällä myönteistä, kannustavaa puhetta, ja kehua ja kiittää toivottua käytöstä. Myös erilaiset palkkiot, kuten toiveleikit tai -tekeminen, ajavat saman asian. (Canter, 2010.) Ryhmän sisäinen myönteinen ilmapiiri myös ennaltaehkäisee mahdollisia konflikti- tai häiriötilanteita.

Näkövammaisuus

Tässä oppaassa kerromme yleisesti siitä, miten näkövammaisuutta voi huomioida toimintaa suunniteltaessa. On hyvä huomioida, että näkövammaisuus käsitteenä on laaja, ja esimerkiksi liikuntatoiminnan eriyttäminen täysin sokealle tai heikkonäköiselle voi näyttää hyvinkin erilaiselta. Näkövamma voi ilmetä esimerkiksi näkökentän ongelmina tai valojen, hämäryyden, värien tai kontrastien erotuskykynä (Näkövammaisten liitto, 2019). Heikkonäköistä voi helpottaa, mikäli tilan valaistusta pystyy säätämään himmeämmäksi (häikäistyminen) tai valoisammaksi. Välineiden suuremmat koot ja värit saattavat auttaa erottamaan niitä paremmin. Koho- tai värillistä teippiä voi hyödyntää rajaamaan tilaa tai merkitsemään eri paikkoja. Ryhmään tutustuminen sekä tieto erilaisista tuen tarpeista auttaa toimintaa suunniteltaessa. Yleisesti sanottuna näkövammaisliikuntatoimintaa suunnitellessa on hyvä korostaa muiden aistien hyödyntämistä, etenkin kuulo- ja tuntoaistin. Aisti Sportilla on käytössä erilaisia liikuntavälineitä, kuten kulkuspalloja, jotka ovat suunniteltu juuri näkövammaisuus huomioiden. Tämän lisäksi esimerkiksi erilaisia pallopelejä pelatessa lasten kanssa on hyvä pohtia toiminnan tarkoitusta. Esimerkiksi palloa kopitellessa olisi pallon hyvä olla riittävän iso ja pehmeä, jotta sen saisi helpommin kiinni. Palloa syötellessä voi pohtia esimerkiksi, onko syöttelijöillä kengät vai ei tai kuinka pitkälle pallo tulisi saada potkaistua, ja valita sopiva pallon koko ja kiinteys sen mukaan.

Koska ryhmässä on usein eritasoisia liikkujia sekä liikkujilla erilaisia tuen tarpeita, voi haasteeksi nousta kaikkia sitouttavan toiminnan keksiminen. Onkin hyvä ottaa lapset mukaan toiminnan suunnittelemiseen sekä etukäteen suunnitella toiminnan eriyttämistä niin, että kaikilla on mahdollisuus osallistua. Eriyttämisestä lisää seuraavassa kappaleessa. Lopuksi vielä lyhyt koonti siitä, miten näkövammaisuutta voi huomioida liikuntatoiminnassa:

Kuulo- ja tuntoaistin hyödyntäminen sekä toiminnan selkeä sanallistaminen
- Äänimajakat, musiikki, kulkuspallot
- Kohoteippi, eri tuntuiset ja kokoiset välineet
- Esimerkkileikki: kun musiikki soi, lapset liikkuvat tavalla X. Kun musiikki lakkaa, on se merkkinä paikoilleen jähmettymisestä. Sovellettavissa myös peilileikkiin.
Alueen rajaaminen pienemmäksi ja selkeäksi (esim. seiniä hyödyntämällä tai patjoilla/teipillä rajaaminen) ja siihen tutustuminen lasten kanssa
- Kiertäkää yhdessä alue ja etäisyydet läpi sekä mitä on missäkin
Jokaiselle mahdollisuus osallistua
- Leikkien eriyttäminen esimerkiksi niin, että pallopelissä maalin voi tehdä vasta, kun jokainen joukkueesta on koskettanut palloa
- Lapset mukaan suunnittelemaan toimintaa ja leikkejä

Eriyttäminen

Keskeistä eriyttämisessä on, että tuntee lapset ja heidän yksilölliset tarpeensa (Opetushallitus, 2024). Tutustuminen vaatii aikaa, vuorovaikutusta lapsen ja ohjaajan välillä sekä ohjaajan havainnointia lapsen toiminnasta. Näkövamman lisäksi lapsilla voi olla muitakin tuen tarpeita, kuten tunne- ja vuorovaikutustaitoihin tai motoriikkaan liittyviä, mitkä tulee huomioida toimintaa suunnitellessa, jotta jokainen pääsee osallistumaan toimintaan mahdollisimman monipuolisesti. Tällä tavoin pystytään myös tukemaan ryhmän toimintaa kokonaisuutena. Toiminnassa on hyödyllistä huomioida lasten toiveita, sillä lisäämällä heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa voi lisätä motivaatiota toimintaan osallistumiselle (Opetushallitus, 2024).

Eriyttämistä voidaan toteuttaa vaihtelemalla toiminnan sisältöjä, eli erilaisia pelejä ja leikkejä. Niitä valitessa on tärkeää huomioida soveltuvuus Aisti Playn toimintaan osallistuville sekä tarvittaessa sääntöjen muokkaaminen esteettömyyden varmistamiseksi. Myös ympäristön ja tilan sekä erilaisten välineiden monipuolinen käyttäminen ovat osa eriyttämistä. Lisäksi äänien käyttö osallistujien osalta sekä välineissä on tärkeä osa toimintaa. Aisti Playssa on käytössä välinelaukku, jonka lisäksi käytetään esimerkiksi musiikkikaiutinta liikkumisen ohjaamiseksi haluttuun suuntaan. Myös kilisevillä palloilla ja eri värisillä kartioilla ja palloilla pystytään tukemaan toimintaa. Ryhmän koosta riippuen on mahdollista käyttää erilaisia ryhmittelyjä ja joukkuejakoja, jolloin osana liikuntatoimintaa pystytään tukemaan myös sosiaalisten taitojen kehittymistä erilaisten yksilöiden välillä. (Opetushallitus, 2024.)

Ohjaajana oleminen

Ohjaajana työskennellessä kiinnostuksen osoittaminen lapsia ja heidän toimintaansa kohtaan sekä vuorovaikutussuhteen luominen ovat keskeisiä keinoja toiminnan onnistuneeseen toteuttamiseen. On tärkeää luoda kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri, jotta lapset voivat tuntea ryhmään ja toimintaan osallistumisen turvalliseksi. Varmistamalla osallisuuden kokemuksen ryhmässä tarkoitetaan sitä, että jokainen osallistuja pystyy konkreettisesti osallistumaan toimintaan sekä vaikuttamaan siihen. Ohjaajan tehtävänä on lisäksi huolehtia, että toiminta vastaa osallistujien toimintakykyä. Toiminnassa on hyvä olla haastetta taitojen kehittymiseksi, mutta myös onnistumisen kokemuksia on tärkeää mahdollistaa sekä kannustaa ja antaa yksilöllistä palautetta lapsille. (Opetushallitus, 2024.)

Ohjaajalla on vastuu toiminnan toteutuksesta, ja huolellinen suunnittelu on osa sitä. Toiminnan kulku sekä pelien ja leikkien säännöt on tärkeää olla hyvin hallussa, jotta ryhmän pystyy ohjeistamaan selkeästi ja riittävän nopeasti. Tilanteet voivat kuitenkin muuttua, minkä vuoksi ennakoiminen on keskeistä. Se voi tarkoittaa muutosta toimintaan, mikäli jotakin leikkiä tai peliä ei kyseisellä hetkellä saada onnistumaan. Tällöin on hyvä olla etukäteen mietittynä muita leikkejä ja pelejä vaihtoehdoiksi. Myös esimerkiksi lapsen haastava käyttäytyminen voi vaikuttaa toimintaan, jolloin on tärkeää pyrkiä rauhoittamaan tilanne keskustelemalla ja ohjaamalla lapsi takaisin mukaan toimintaan, kun hän siihen kykenee. Toimintaa toteuttaessa sanoittamisen merkitys korostuu, kun kyseessä ovat näkövammaiset lapset, joten ohjaajan tulisi puhua mahdollisimman selkeästi ja riittävän hitaasti. (Opetushallitus, 2024.) Käytännössä tämä tarkoittaa, että ohjeistus toteutetaan sanallisesti kuvaillen ja näkemiseen viittaavia termejä, kuten ”tuolla” tai ”tännepäin”, välttäen. Ohjaaja voi ohjeistaa esimerkiksi ”salin pukuhuoneen puoleisessa päädyssä” -kaltaisilla ohjeilla ja antaa myös jonkin äänimerkin kyseisestä paikasta. Lisäksi voi vielä varmistaa kysymällä, ovatko kaikki osallistujat ymmärtäneet tehtävänannon.

Tunteiden käsittely

Sosiaalisella kompetenssilla tarkoitetaan sosiaalisia, käyttäytymisessä ilmeneviä taitoja sekä sosiokognitiivisia, eli havaintoihin ja tulkintoihin liittyviä taitoja. Lisäksi siihen liittyy käyttäytymisen ja toverisuhteiden toimivuus, myönteinen kuva itsestä sosiaalisena toimijana sekä aktiivinen suuntautuminen vuorovaikutukseen. (Poikkeus, 2019, s. 181.) Sosiaalisen kompetenssin lisäksi käytetään laajempaa käsitettä sosioemotionaalinen oppiminen, jossa keskeistä sosiaalisten taitojen lisäksi ovat itsesäätelytaidot. Siihen sisältyvät tunnetaidot, kuten tunteiden ja käyttäytymisen sääteleminen, sekä kognitiivinen säätely, mikä tarkoittaa esimerkiksi tavoitteiden asettamista ja tarkkaavuuteen liittyviä taitoja. (Poikkeus, 2019, s. 182.) Lapsilla nämä taidot ovat vasta kehittymässä, joten ohjaajan on tärkeää esimerkiksi sanoittaa erilaisia tunteita lasten kanssa sekä keskustella siitä, millä tavoin tunteitaan voi ilmaista ja käsitellä. Ohjaajan pitää myös tarvittaessa pystyä rajaamaan lasten toimintaa ja ohjaamaan toimimaan toivotulla tavalla. Mahdollisten ristiriitatilanteiden ratkaisemisessa ja niiden yhteydessä tunteiden käsittelyssä on hyvä olla aina vahva aikuisen tuki. (Poikkeus, 2019, s. 184.)

Vireystila

Vireystilan ylläpitäminen ja sääteleminen ylläpitävät toimintakykyä, mikä taas mahdollistaa esimerkiksi liikuntakerhon aktiviteetteihin osallistumisen. Vireystila eli virkeyden taso vaihtelee vuorokauden aikana, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi unen määrä ja laatu, vuorokausi- ja ateriarytmi sekä ulkoilun määrä. Lisäksi liikuntakerhoon osallistuvilla lapsilla on ollut päiväkoti- tai koulupäivä ennen kerhoon tuloa, ja sen aiheuttama kuormitus voi myös vaikuttaa lapsen vireystilaan ja toimintaan. Vireystila voi olla liian korkea, mikä voi aiheuttaa keskittymisen haasteita, riehakkuutta, kehollista aktiivisuutta, tarkkaavuuden ylläpitämisen haastetta sekä virhealttiutta. Toisaalta vireystila voi myös olla liian matala, jolloin se voi näyttäytyä keskittymisen vaikeutena, toiminnan hidastumisena tai lamaantumisena, passiivisuutena, tarkkaavuuden ylläpitämisen haasteena sekä oman toiminnanohjauksen hidastumisena. Ohjaajana lasten vireystilan säätelyyn on mahdollista pyrkiä vaikuttamaan valaistuksen määrällä ja aktiivisuutta lisäävillä harjoituksilla, kuten kerhotoiminnassa on tavoitteena. Tilanteen mukaan on myös mahdollista pitää rentoutumista lisääviä harjoituksia. Vireystilan säätelyyn on mahdollista vaikuttaa myös lisäämällä tai vähentämällä virikkeitä osana toimintaa. (Mielenterveystalo.fi.)

Motoriset taidot

Liikuntakerhossa motoriset taidot ovat keskeisessä osassa, ja ne kehittyvät toiminnan myötä, mutta myös mahdolliset haasteet voivat ilmetä toiminnan aikana. Heikosti kehittyneet motoriset taidot ovat kyseessä silloin, kun liikkeet eivät ole automatisoituneet (Asunta, 2018, 43). Motoriset taidot voidaan jakaa perusmotorisiin taitoihin, joihin sisältyvät tasapainotaidot (kieriminen ja kääntyminen), liikkumistaidot (mm. juoksu ja loikka) sekä esineenkäsittelytaidot (mm. pallon heitto ja potkaisu). Nämä liikkeiden perustaidot tulisi saavuttaa noin 3–7 vuoden iässä, ja ne toimivat muiden monipuolisempien ja lajispesifien liikkeiden perustana. Lisäksi on motorinen kontrolli, mikä tarkoittaa liikkeen säätelyä ja ohjaamista, eli miten hermo-lihasjärjestelmä toimii koordinoidessaan lihaksia ja kehon eri osia liikkeiden aikana. Säätelyprosessilla tarkoitetaan siis sitä, miten havaitaan ympäristöä liikkuessa, käsitellään informaatiota ja käskytetään lihaksia. (Asunta, 2018, 24–25.) Motorisella oppimisella kuvataan yksilön kykyä suorittaa jokin taito. Oppimista on tapahtunut, kun suoritus on kehittynyt tietyn ajanjakson aikana eikä häiriötekijöiden vaikutus suoritukseen ole enää kovin voimakasta. Tällöin taitoa voidaan myös soveltaa eri tilanteisiin ja ympäristöihin. (Asunta, 2018, 24–25.) Yksilön oppimista voivat hidastaa tai estää yksilön ominaisuudet (rakenteelliset ja toiminnalliset) sekä tehtävään (tavoite, välineet, säännöt) tai ympäristöön liittyvät tekijät (alusta, asenteet, tuki, mallit) (Asunta, 2018, 26). Ohjaajan on tärkeää pyrkiä huomioimaan nämä tekijät ja luoda sellainen ympäristö ja tehtävät, joilla pystytään mahdollisimman paljon edistämään lasten oppimista ja taitojen kehittymistä.

Itsesäätelykyky

Itsesäätelykyky tarkoittaa lapsen kykyä toimia tavoitteellisesti, ylläpitää ponnistelua sekä kykyä estää ensisijaisia mielitekoja (Aro, Laakso & Närhi, 2007, 13). Itsesäätelykyky on perusta, jonka varaan lapsi rakentaa oppimisvalmiuksiaan, ja sen kehityksessä keskeisiä tekijöitä ovat kognitiivinen – etenkin kielellinen – kehitys, vuorovaikutussuhteet sekä ympäristön antama ohjaus ja tuki. Mikäli kehityksessä on puutteita, ne voivat näyttäytyä erilaisina käyttäytymisen ja työskentelyn haasteina. Tällöin esimerkiksi ohjeiden mukaan toimiminen ja oman toiminnan sopeuttaminen tilanteen vaatimuksiin voi olla vaikeaa lapselle. (Aro, Laakso & Närhi, 2007, 12.) Ohjaajana lasten itsesäätelykyvyn kehittymistä on mahdollista tukea luomalla myönteistä vuorovaikutussuhdetta sekä lapsen tarpeiden mukaisella ohjauksella ja tuella. Myönteisen palautteen antaminen lapsen toiminnasta oikea-aikaisesti on olennaista etenkin lapsille, joilla ilmenee haasteita itsesäätelykyvyssä.

Leikit ja niiden eriyttäminen

Seuraavaksi esittelemme muutamia leikkejä sekä yleisesti eriyttämismahdollisuuksia. Kun ohjaaja oppii tuntemaan ryhmänsä, on eriyttäminenkin huomattavasti helpompaa. Ohjeita voi ja kannattaakin siis vapaasti soveltaa omaan ryhmään sopivaksi. Kaikki ei toimi aina kaikille, kokeile siis rohkeasti äläkä pelkää epäonnistumisia. Toiminnan ja sen suunnittelun ei tarvitse olla rakettitiedettä, tärkeintä on, että lapset saisivat iloa liikunnasta. Usein ihan yksinkertaiset leikit toimivat hyvin.

Pidä puolesi puhtaana

Säännöt: ryhmä jaetaan kahteen joukkueeseen. Molemmilla joukkueilla on omilla puolillaan palloja tai muita sovittuja esineitä. Tavoitteena on, että joukkue saa oman puolensa pallot heitettyä toisen joukkueen puolelle nopeammin kuin vastajoukkue X ajan sisällä. Se joukkue voittaa, joka on ehtinyt heittämään enemmän palloja, eli omalle puolelle jää vähemmän sovitun ajan loputtua.

Eriyttäminen:

Vain yksi saa heittää palloja kerrallaan (esim. 30 sekunnin ajan), ohjaaja antaa luvan sanomalla esimerkiksi heittäjän nimen, ja ajan loputtua seuraava pääsee heittämään.
Joukkuejaossa huomioitava, että molemmissa joukkueissa on sekä näkeviä että näkövammaisia mahdollisimman tasapuolisesti. Vaihtoehtoisesti ohjaaja voi osallistua leikkiin tasapainoksi toisessa joukkueessa.

Peili

Säännöt: yksi leikkijä on ”peili”, ja muut yrittävät hänen huomaamattaan/näkemättään päästä liikkumaan peilin luokse. Muut leikkijät lähtevät liikkeelle samalta sovitulta viivalta. Jos peili näkee leikkijän liikkeen, joutuu tämä palaamaan lähtöviivalle. Peilin kääntyessä selin muihin leikkijöihin saavat he liikkua. Kun hän kääntyy heitä päin, tulee muiden pysähtyä.

Eriyttäminen:

Käytetään ääntä tai musiikkia liikkumisen/pysähtymisen merkiksi. Lapsi, joka on peilinä, voi kääntymisen merkiksi esimerkiksi ravistaa kulkuspalloa.
Ohjaaja avustaa peiliä kertomalla, ketkä leikkijöistä liikkuivat ja joutuvat palaamaan lähtöviivalle.
Kävelemisen sijaan vaihtoehtoinen liikkumismuoto, esim. konttaaminen.

Lattia on laavaa

Säännöt: sovitulla alueella jalat eivät saa koskea maahan (eli laavaan), vaan liikutaan erilaisilla alustoilla (esim. tuolit, matot). Pelillisessä vaihtoehdossa laava-alueelle rakennetaan esterata. Esterata-muodossa edetään sovitusta alkupaikasta maaliin alustoja pitkin. Pelaaja häviää tai tippuu pelistä pois, jos osuu ”laavaan”.

Eriyttäminen:

Avustaja esteradassa
Käydään ryhmänä rata yhdessä läpi ennen leikin aloitusta
Erilaiset alustat ja pinnat tutuksi etukäteen
Lapset voivat liikkua pareina, jolloin he auttavat toisiaan etenemään

Hippa

Säännöt: sovitaan yksi tai useampi kiinniottaja. Tavoitteena on saada muut leikkijät kiinni, jolloin heistäkin tulee hippoja, tai he joutuvat jäämään paikalleen seisomaan, tai muuta sovittua. Joissain versioissa kiinnijääneet voidaan myös pelastaa eri keinoin, esimerkiksi banaanihipassa.

Eriyttäminen:

Hipalla jokin ääntä pitävä esine, esim. kulkuspallo, jotta muut tietävät, missä hän liikkuu
Muut pitävät ääntä, jotta hippa löytää heidät helpommin
Kiinniottajia vain yksi tai muilla leikkijöillä pari, tai tarvittaessa ohjaaja
Alueen koko/rajat huomioitava ryhmän koon mukaan
Mikäli hipan on vaikeaa saada muita kiinni, voidaan soveltaa erilaisia liikkumismuotoja joko kaikille tai vain kiinni otettaville (esimerkiksi tasajalkaa hyppeleminen)

Maa-meri-laiva

Säännöt: tila on jaettu kolmeen osaan (maa, meri, laiva). Ohjaaja johtaa leikkiä huutamalla aina yhden paikan, jonne leikkijät liikkuvat. Jos joku menee väärään paikkaan, hän tippuu leikistä pois.

Eriyttäminen:

Vaihtoehtoiset liikkumismuodot
Keskellä olevaan alueeseen rajojen merkkaus esim. kohoteipillä
Alueen koko/rajat huomioitava ryhmän koon mukaan

Polttopallo

Säännöt: aluksi on yksi polttaja, joka pyrkii palloa heittämällä ”polttamaan” muut leikkijät. Pehmeää palloa heitetään sovitun alueen sisällä ja sovitulle alueelle (esim. kaulasta alaspäin). Kun leikkijä tulee poltetuksi, liittyy hänkin mukaan polttajaksi.

Eriyttäminen:

Pallon/pallojen koko, määrä, pehmeys ja leikkialueen koko huomioitava
- Esim. yksi isompi, ääntä pitävä pehmeä pallo alkuun, pallojen lisäys tarpeen mukaan
Pallon vierittäminen heittämisen sijaan
Kulkuspallot

Hillovaras

Säännöt: lapset istuvat penkille (hillohylly) salin toiseen päähän. Keskelle salia jää yksi hillovarkaaksi. Toisessa päässä salia on turva (toinen penkki tai seinä). Hyllyllä olevat lapset päättävät hillon ja kertovat ohjaajalle. Ohjaaja voi myös määrätä lapselle hillon (mansikka-, omena-, luumu-, puolukkahillo…). Hillovaras alkaa huudella hillojen nimiä. Kaikki ne, jotka ovat päättäneet olla vaikkapa mansikkahilloja hillovarkaan huutaessa sen, lähtevät juoksemaan kohti salin toisessa päässä olevaa penkkiä. Hillovaras yrittää ottaa liikkeelle lähteneitä hilloja kiinni. Kiinnijääneet hillot hillovaras laittaa sivuun omaan varastoonsa, ja pakoon päässeet valitsevat itselleen uuden hillon ja menevät takaisin muiden vierelle hillohyllylle. Näin jatketaan, kunnes kaikki hillot on saatu kiinni (tai hillovarkaan maha on täynnä).

Eriyttäminen:

Tilan rajaus pienemmäksi tarvittaessa, esim. salin käyttäminen poikittain
Hillovarkaalla ääntä pitävä kulkuspallo
Toinen ohjaajista päätyseinällä pitämässä merkkiääntä, jotta lapset tietävät suunnan, mihin juosta
Mikäli tila on melko pieni ja kiinniottaja saa liian helposti toiset kiinni, voi leikkiä soveltaa esimerkiksi niin, ettei hillovaras saa keskellä nostaa jalkojaan maasta, vaan hänen täytyy yrittää kurotella ottaakseen kiinni. Hillovarkaita voi olla tällöin enemmän kuin yksi.

Hoko Hoko -metsästys

Säännöt: ohjaaja jakaa leikkijät kahteen ryhmään, esimerkiksi leijoniin ja tiikereihin, ja erottaa ryhmät joko liiveillä, puoluenauhoilla tai erilaisella ääntelyllä. Istuutukaa salin vastakkaisiin päihin. Kun ohjaaja sanoo ”Leijonat karkaavat!”, kaikki saavat juosta vapaasti ympäri tilaa. Leijonat pyrkivät välttämään tiikereitä, kun taas tiikerit yrittävät pysyä lähellä leijonia. Kun leikin vetäjä huutaa ”HOKO HOKO!”, kaikki pysähtyvät. Tiikerit yrittävät koskettaa lähintä leijonaa. Jokainen tiikeri, joka onnistuu koskettamaan leijonaa, saa pisteen joukkueelleen ja saa istuutua alas. Leikki jatkuu, ja seuraavalla kierroksella johtaja huutaa ”Tiikerit karkaavat!”. Pisteet lasketaan tasapuolisesti suoritettujen kierrosten jälkeen.

Eriyttäminen:

Pienellä ryhmällä leikkiä voi soveltaa
- rajaamalla tilaa pienemmäksi
- antamalla liikkumiseen aikaa vaihdellen hyvin paljon tai sitten hyvin vähän
- eri liikkumistavoilla, esim. ryömien, hypähdellen, kontaten, juosten, karhukävelyllä.

Pallon kuljetus

Pallon kuljetusta ja sen harjoittelua voi tehdä erilaisilla palloilla, välineillä tai kehon osilla. Palloa voi kuljettaa esimerkiksi kepeillä, renkailla, toisella pallolla, kyynärpäällä, mailalla jne. Saliin voi rakentaa yhdessä esimerkiksi esteradan, jonka läpi kulkea erilaisilla kuljetusmenetelmillä.

Mikäli kuljettamisesta haluaa yksilötehtävän sijaan yhteisöllisempää:
- Laitetaan musiikki soimaan, lapset seisovat jonossa/rivissä. Jokainen lähtee vuorotellen kuljettamaan palloa jollakin edellä mainituista tavoista pienen pätkän palaten takaisin jonoon, jolloin seuraava saa lähteä kuljettamaan. Tätä jatketaan niin pitkään, kunnes kappale loppuu. Kun musiikki loppuu, se lapsi, joka on kuljettamassa palloa sillä hetkellä, pääsee valitsemaan seuraavan musiikin/kuljettamistyylin.

Pallopelit ja pallon hallinta

Pallopelit ovat monipuolisia, monien lasten suosikkipelejä. Pallonhallinta on pallopeleissä keskeinen taito. Jokainen lapsi joutuu alkuun harjoittelemaan erilaisten pallojen käsittelyä, eli heittämistä, kiinniottamista, pomputtelua, lyömistä ja muita eri peleihin liittyviä taitoja. Pallonhallinta voi asettaa joitain haasteita näkövammaisille lapsille. Esimerkiksi syvyysnäön puutteet vaikeuttavat pallon kiinniottamista. Täysin sokea lapsi puolestaan ei näe palloa, mutta voi käsitellä sitä kuulon ja tuntemusten avulla. (Sääkslahti, 2018, s. 24.) Motoristen taitojen haasteet voivat myös vaikeuttaa pallonhallintaa. Toisaalta erilaisten pallojen käsittely ja niiden kanssa pelailu voivat myös tukea motoristen taitojen kehittymistä. Runsaat toistot ja sopiva eriyttäminen ovat avainasemassa. (Sääkslahti, 2018, s. 31.)

Muiden leikkien ja pelien tapaan myös pallopelien kohdalla on lasten liikuntatoiminnassa otettava huomioon soveltuva ja joustava eriyttäminen, jotta kaikki pääsevät osallistumaan. Ohjaajan tehtävä on soveltaa pelien sääntöjä, välineitä, pelialuetta ja muita pelin osatekijöitä lasten taidot ja kehitystaso huomioon ottaen. (Huovinen, Remahl & Turunen, 2009, s. 5.) Pallopelejä sovellettaessa on huomioitava ainakin seuraavat seikat: halutaanko peliä helpottaa vai vaikeuttaa, ja onko peli soveltamisen jälkeen yhä turvallinen ja tarpeeksi haastava kaikille osallistuville lapsille? Sovelletut pelit voi myös nimetä uudella nimellä, jotta lapset osaavat toivoa niitä jatkossakin. (Huovinen ym., 2009, s. 5.)

Pallopelin soveltamisessa on neljä keskeistä osa-aluetta: opetusmenetelmät, säännöt, välineet sekä ympäristö. Opetusmenetelmillä tarkoitetaan tässä yhteydessä erityisesti sitä, miten säännöt opetetaan peliin osallistuville lapsille. Ohjeistus voidaan antaa esimerkiksi sanallisesti, havainnollistamalla, kuvakorteilla – tai yhdistelmällä näitä. Lisäksi olennaista on pallonhallinnan harjoitteleminen yksin, pareittain tai ryhmässä. Sääntöjen soveltaminen mahdollistaa/rajaa/ohjaa muun muassa pallon koskettamiseen käytettyä aikaa, liikkumistyyliä ja vauhtia, pelaajien asentoja sekä pelialueen rajoja. Yleistä on määrittää myös esimerkiksi se, mihin pallo saa osua, keille sitä heitetään, vieritetään tai kuljetetaan ja onko pelissä tarkoitus tehdä maaleja vai saavuttaa jotain muuta yksin tai joukkueena. (Huovinen ym., 2009, s. 5.)

Välineet pallopeleissä voivat olla moninaisia. Peliin voidaan ottaa yhden pallon sijaan käyttöön useampi pallo, ne voivat olla suurempia tai pienempiä, kevyempiä tai painavampia tai jotain itse askarreltua, riippuen halutusta sovelluksesta. Näkövammaisten lasten liikuntatoiminnassa hyvä sovellus välineisiin on pallot, jotka pitävät ääntä niitä liikuteltaessa. Myös erilaisia mailoja sekä aluetta rajaavia esineitä voi käyttää luovasti eriyttämisen tukena. Ympäristötekijät sisältävät pelikentän muotoon ja kokoon liittyvät sovellutukset. Voidaan esimerkiksi pienentää tai suurentaa pelialuetta ryhmäkoon mukaan, lisätä tai vähentää maaleja tai merkitä pelialueen rajat eri tavoin tuen tarpeet huomioiden. (Huovinen ym., 2009, s. 6.)

Joukkuejaot

Lasten liikuntatoiminnassa pelatut pelit ja leikit ovat usein sellaisia, joissa ryhmä olisi tarkoitus jakaa tietyn kokoisiin joukkueisiin. Haasteeksi voi tulla muun muassa eritasoiset pelaajat, osallistujien valmiudet kyseiseen peliin tai leikkiin, ryhmän sisäinen dynamiikka sekä liian pieni tai suuri ryhmäkoko. Ohjaajan tulee huomioida nämä tekijät ja ohjata joukkuejako niiden mukaisesti. Jaossa tulisi erityisesti välttää tilanteita, joissa joku voi tuntea olonsa ei-halutuksi joukkueeseen, sekä tilanteita, joissa joukkueiden välinen taso ei ole tarpeeksi tasapainossa. Tarkoituksena on, että kaikille jää sellainen olo, että on omassa joukkueessaan tärkeä jäsen.

Riippuen pelistä tai leikistä kannattaa ohjaajan miettiä etukäteen, tekeekö joukkuejaon valmiiksi mahdollisimman tasavertaisen pelin saavuttamiseksi. Jos joukkueet jaetaan paikan päällä, voidaan se tehdä eri tavoin niin, ettei kukaan jää ”valituksi viimeisenä”. Jako voidaan tehdä esimerkiksi jakamalla kahteen: lapset seisovat rivissä ja sanovat vuorotellen 1 ja 2, jolloin saadaan kaksi joukkuetta, tai niin monta kuin numeroja sanotaan. Toinen samankaltainen tapa on asettaa lapset ensin riviin tai ympyrään, jonka jälkeen ohjaaja jakaa ryhmät ”tästä poikki” -periaatteella. Myös esimerkiksi vaatteiden värin tai muiden vastaavien ominaisuuksien perusteella voidaan tehdä jako. Näiden lisäksi perinteinen sokkoarvonta toimii satunnaiseen jakoon: esimerkiksi hatusta nostetaan värillisiä paperin palasia ja joukkue määräytyy sen mukaan. (Huovinen ym., 2009, s. 6.)

Struktuuri

Struktuuri tarkoittaa järjestäytynyttä ja suunniteltua tapaa toteuttaa opettamista tai muuta lasten toimintaa. Se voi sisältää aikatauluttamista, tiettyjä materiaaleja tai välineitä, opetustapoja ja arviointia. Päämääränä on selkeä ja toimiva kehys, jonka sisällä ohjaaja tai opettaja opettaa tai ohjaa ryhmää mahdollisimman hyvin. Struktuuri on olennainen asia kaikessa lasten liikuntatoiminnassa. Kun esimerkiksi oppitunti tai liikuntakerho on suunniteltu mahdollisimman selkeäksi kokonaisuudeksi, tuo se lapsille turvaa, edesauttaa tunnin tai kerhokerran sujuvaa etenemistä ja ehkäisee ongelmatilanteita (Liikkuva koulu, 2018).

Esimerkkejä struktuurista lasten liikuntatoiminnassa ovat yhteisistä säännöistä sopiminen, selkeän aikataulun laatiminen ja ylläpitäminen, siirtymätilanteiden rauhoittaminen ja valvonta sekä ohjeistuksen antaminen eri keinoin ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Ohjaaja voi esimerkiksi ohjeiden annossa hyödyntää monikanavaisuutta: puheen, eleiden ja äänimerkkien lisäksi viestin perillemenoa voidaan tukea myös kuvilla, teksteillä tai värikoodeilla (Liikkuva koulu, 2018). Strukturoidussa siirtymätilanteessa lapset tietävät, mitä heiltä odotetaan, missä heidän tulisi olla ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Yhteiset säännöt määrittävät esimerkiksi sen, miten puheenvuoro pyydetään, miten tilassa liikutaan ja mitä saa milloinkin tehdä. Struktuuri tuo lapsille liikuntahetkeen helppoutta ja turvallisuutta, ja ohjaajalle mielenrauhaa.

Lähteet

Aro, T., Laakso, M-L. & Närhi, V. (2007). TOMERA – Toiminnanohjauksen ja itsesäätelyn kehityksen tukeminen päivähoidossa. NMI-bulletin, 17(2). Niilo Mäki -säätiö. Saatavilla: bulletin.nmi.fi
Asunta, P. (2018). Motorisen oppimisen vaikeuden tunnistaminen ja tukeminen kouluympäristössä. Jyväskylän yliopisto. Saatavilla: jyx.jyu.fi
Canter, L. (2010). Assertive discipline: Positive behavior management for today's classroom. Solution Tree Press.
Emmer, E. & Stough, L. (2001). Classroom Management: A Critical Part of Educational Psychology, With Implications for Teacher Education. Educational Psychologist, 36:2, 103–112. Saatavilla: doi.org/10.1207/S15326985EP3602_5
Hausstätter, R. S., Kjäldman, I.-O., Kontu, E., Pirttimaa, R. & Takala, M. (2016). Erityispedagogiikka ja kouluikä / toimittanut Marjatta Takala; mukana myös Elina Kontu & Raija Pirttimaa sekä Rune Sarromaa Hausstätter & Ismo-Olav Kjäldman. (Toinen painos). Gaudeamus.
Huovinen, T., Remahl, V. & Turunen, S. (2009). Pallopelejä ja pelisovelluksia. Koululiikuntaliitto KLL ry, Opetushallitus. Seinäjoki.
Korpershoek, H., Harms, T., de Boer, H., van Kuijk, M. & Doolaard, S. (2016). A meta-analysis of the effects of classroom management strategies and classroom management programs on students' academic, behavioral, emotional, and motivational outcomes. Review of Educational Research, 86(3), 643–680. Saatavilla: doi.org/10.3102/0034654315626799
Lakkala, S., Takala, M. & Äikäs, A. (2020). Mahdoton inkluusio?: tunnista haasteet ja mahdollisuudet / Marjatta Takala, Aino Äikäs ja Suvi Lakkala (toim.). PS-kustannus.
Liikkuva koulu (2018). Innosta tukea tarvitseva lapsi liikkumaan. Artikkeli, 14.2.2018. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavilla: liikkuvakoulu.fi
Mielenterveystalo.fi. Saatavilla: mielenterveystalo.fi
Näkövammaisten liitto (2019). Näkövammaisuus. Saatavilla: nkl.fi
Opetushallitus (2024). Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa vuosiluokilla 1–2, 3–6 ja 7–9. Saatavilla: oph.fi
Poikkeus, A-M. (2019). Sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutustaidot. Teoksessa T. Ahonen, M. Aro, T. Aro, M-K. Lerkkanen & T. Siiskonen (toim.), Oppimisen vaikeudet (s. 180–192). Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti.
Saari, A. (2011). Inkluusion nosteet ja esteet liikuntakulttuurissa: tavoitteena kaikille avoin liikunnallinen iltapäivätoiminta. Studies in sport, physical education and health, (174).
Sääkslahti, A. (2018). Liikunta varhaiskasvatuksessa / Arja Sääkslahti. (2., uudistettu painos). PS-kustannus.
Osa leikeistä: liikeimpulssi.fi